Kesäkuun kuulumisia!
Olemme muuttaneet Pöykkölään omakotitaloon. Settereillä on taas oma piha käytössä ja metsä. Luonto alkaa heti 50m. päästä talosta. Lordi ja Mila tykkäävät, kun pääsevät usein metsään lenkille.
Juhannuksena olimme mökillä. Pikkupojat uivat kovasti ja Lordi oli vahtina mukana. Ja kävi välillä itsekin pulahtamassa veteen. Täytyy kyllä sanoa, että setteri on luotu metsästyskoiraksi- ja perhekoiraksi. Aivan niin kuin rotumääritelmäkin sanoo.
Kasvateille kuuluu hyvää. Santtu komistuu iän myötä Lahdessa ja Jaanan Tessa on kuin ilmetty emä-Mila. Toki tyttö on isompi kooltaan kuin emänsä. Mila on 60cm, Tessa 62cm. Minä olen aina tykännyt isoista nartuista. Se juontaa juurensa minun ensimmäisestä narttu Fore-setteristä (Be DyFay`s Forever), joka 90-luvulla oli iso nartuksi. Minun mielestä uroksen kuuluu sitten olla kevyempi ja elegantimpi.
Vekkuli-Alli ensimmäisestä pentueesta s. 2004 on jo 12-vuotias. Alli kiertää matkailuautolla Suomea tänä kesänä Päivin ja Jaakon kanssa. Alli on jäänyt ”eläkkeelle” näyttelytouhuista.
Olen käynyt näyttelyissä yli 25-vuotta ja lähinnä täällä Pohjoisessa. Kolmena viime vuonna olen osallistunut kanakoirien erikoisnäyttelyyn, joka järjestetään Lapualla. Tänä vuonna en lähtenyt Lapualle, kun tiesin tuomarin mieltymyksen varmasti ja meillä oli muutto samaan aikaan. Erikoisnäyttelyssä vain yksi punainen irlanninsetteri oli saanut SA;n (sertifikaatin arvoisen maininnan). Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvärakenteinen koira menee kaikilla tuomareilla ja saa tasaisia arvosteluja. Jos olisin valikoinut Pohjoisen näyttelyitä tuomareiden takia, niin en olisi pyörähtänyt kehässä niin montaa kertaa.
Tänä vuonna kotinäyttely ei ollut juhannuksena vaan viikkoa ennen Rovaniemellä. Ja hyvin meni kasvateiden osalta. Kuuppis oli paras uros 2 ja sai vara-Cacibin (kansainväliseen muotovalioon oikeuttavan ruusukkeen). Hilma olisi päässyt paras narttu kisaan, mutta ampiainen pisti koiraa kehän välissä ja näin Hilma jäi pois loppumittelöistä. Mila sai erinomaisen ja jäi luokassaan neljänneksi. Elsa ja Friidu saivat erittäin hyvän ja kasvattajaluokka sai kunniapalkinnon ja pääsimme toiseksi. Päivän iloinen yllättäjä oli veteraani narttu-Lilli (Moorfairy`s my Fair Lady), jonka sain esittää kymmenen vuotiaana loistavassa kunnossa. Lilli sai erinomaisen, sa;n, oli paras narttu 5 ja vastakkaisen sukupuolen (VSP) veteraani. Koiran omistaa Maarit. Lilli on Lordin sisko ja edustaa niitä loistavia 90-luvun perussettereitä. Erityisen rakkaaksi koiran tekee se, kun se on edesmenneen koirani Albertin tyttö.
Kesän näyttelyt jatkuvat Oulussa ja Kuusamossa heinäkuussa. Mila siirtyy veteraaneihin heinäkuussa. Hyvää syntymäpäivää b-pennuille ja omistajille. Onnea ja pitkää ikää teille kaikille.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!