03/5/17

Hyvää kevättä!

Pohjoisessa vietetään hiihtoloma viikkoa. Pitkästä aikaa suuntaamme mökille hiihtämään ja retkelle. Lordi oli mielissään, kun huomasi että saavuimme tuttuun paikkaan.  Toivottavasti säät suosivat meitä lomailijoita.

Lordi ja minä talvi 2017

 

Järven jäällä on settereiden hyvä kirmata. Vauhtia ja joskus vaarallisiakin tilanteita voi löytyä setterin lenkkipoluilta. Esimerkiksi jänis tai poro saattaa harhauttaa juoksemaan väärälle tielle. Onneksi kuitenkin linnut ovat Hilman, Allin ja Friidun ykkössuosikki kohde metsälenkeillä.

Hilma, Friidu ja Alli.

 

Jekku. Kuvaaja Tiina. Talvi 2014.

 

Maaliskuun viikonloppuna jatkuu jalostusluento täällä Rovaniemellä. Kareksen Juha kertoo seuraavaksi luonteen periytyvyydestä ja nartun kantoajasta hyödyllistä tietoa. Me osallistujat saamme kysellä ja keskustella aiheesta. Mielestäni kasvattajien väliset keskustelut jalostuksen moninaisuudesta ovat parhaita. Vaikka jalostaminen on vaativaa ja työlästä, niin on se kiva katsoa pienten pentujen kehitystä ja oppimista. Toiveena meillä on kesäpentuja Hilmalle. Laitan lisätietoa myöhemmin asiasta, kun juoksu on alkanut.

 

Lordi ja Mila, talvi 2017.

 

Milan pentu vuonna 2014. Toiveena uusia kasvatteja kenneliin tälle vuodelle.

 

edesmennyt Jekku

 

Hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille! Lyylin tyylinäyte miten keväästä kannattaa nauttia.

Lyyli kevätlenkillä