Kennelimme yksi johtohahmoista poistui keskuudestamme keväällä. Rakas äitimme oli aito ja niin ihanan kannustava koiraihminen, joka suurella sydämellään tuki minun ja siskoni harrastusta. Lepää rauhassa rakas äiti.

 

 

Ihana Alli (Red Lovehunter`s Anastacia)  tuli myös tiensä päähän kesäkuun lopulla. Alli on periyttänyt linjaani vekkuli-luonnetta ja loistavaa terveyttä. Monet mukavat muistot jäivät Allista liittyen niin metsästykseen kuin näyttelyynkin.

 

Kesällä kävimme uimassa ja mökillä. Minulla on monenlaisia settereitä ollut, mutta Bob on ihan mainio. Koira on kova uimaan ja saunomaan. Koira ei välitä kuumuudesta ollenkaan vaan laittaa lauteilla makaamaan . Hauska kaveri.

 

Kesällä kävimme muutamissa näyttelyissä hyvin tuloksin. Kiersimme Kemin, Muurolan ja Keminmaan näyttelyt. Bob oli kesän näyttelyissä kaksi kertaa rotunsa paras pentu saaden kunniapalkinnon ja yhden kerran koira oli vastakkaisen sukupuolen paras saaden kunniapalkinnon. Mila jatkoi rotunsa paras veteraani sijoituksia, kasvattajaluokka sai hyvää palautetta jalostustyöstä saaden kunniapalkinnon ja kasvatti- Lyyli avasi serti tilinsä Muurolan näyttelyssä.

 

Riita Niemelä arvioi Bobin Kemin näyttelyssä. Kauniit linjat. Hyvät mittasuhteet. Hyvä, pitkä pää. Miellyttävä ilme. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä rungon malli. Erinomainen raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu hyvin kaikilta suunnilta. Erinomainen karvanlaatu. Miellyttävä käytös. Menestystä jatkoon. Myös tuomarit Erja Nummi ja Pekka Teini kehuivat Bobin päätä, ilmettä ja liikkeitä hienoksi. Itse katson jalostusta aina kokonaisuutena ja täytyy sanoa, että aika tyytyväinen olen koiran rakenteeseen ja varsinkin luonteeseen.

 

Kennelin ”uudet toivot” Elli ja Bob olivat Muurolan ryhmänäyttelyssä. Elli oli rotunsa paras pentu ja Bob vastakkaisen sukupuolen paras. Onnea Tintti ja Pekka Ellin pentu- ropista!

Molemmat pennut esiintyivät hienosti ja setterille tyypillisesti energisesti ja reippaasti.

Kasvattajan tärkeä tehtävä on mielestäni viedä kaikkia kasvatteja eteenpäin hyviin tuloksiin esimerkiksi näyttelyssä. Huomasin kesällä, että Lyylistä oli kasvanut hieno setteri ja tulokseksi koira sai sertin Muurolan näyttelystä ja hienon arvostelun Erja Nummelta. Onnea Minna sertistä ja kiitos, kun luotit koirasi minulle hoitoon. Pojat tykkäsivät paijata ja ulkoiluttaa Lyyliä.

 

Ikävän kesän jälkeen mietin tarkemmin ja syvemmin jalostustyötä ja yleensä koiraharrastamista. Yleisesti tiedetään ”näissä piireissä”, että joskus reiluus ja aitous yhdessä hyvien tulosten iloitsemisesta ovat aika pinnallisia.

 

Kasvattajaksi ryhtyminen on iso askel ja vastuuta on paljon. Minä aloitin koiraharrastukseni jo lapsena. Hoitopaikassani oli koiria. Ensimmäisen oman irlanninsetterin sain 12-vuotiaana, kun muutimme Porista Rovaniemelle. Vuosi oli 1990. Suureksi osin on serkkuni-Marin ansiota, että löysin itselleni tämän ihanan rodun. Mielestäni rotua tulisi harrastaa pitkään ennen kuin edes haaveilee kasvattajan työstä. Pikkuhiljaa kiinnostuin genetiikasta ja perimästä sekä niiden periytymisestä. Vuonna 2002 kävin kasvattajan peruskurssin ja vasta vuonna 2003 hain kennelnimen ja sain sen. Ensimmäinen pentue syntyi vasta monien harrastusvuosien jälkeen vuonna 2004. Olin käynyt sitä ennen kehäsihteeri ja jalostusneuvojakursseja. Kasvattaja akatemian kävin vuonna 2013. Uskon, että pikkuhiljaa kasvattajasta kehittyy asiantuntija, jolla on riittävät valmiudet sekä tietotaitoa neuvoa uusia koiranomistajia.

 

Erityisesti metsästyskoirista tulee tietää niiden käyttötarkoituksesta, rodusta ja kasvatuksesta. Koiran kasvattaminen vaatii kasvattajalta myös henkisiä valmiuksia. Kasvatuksen perusedellytyksiä on syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ja tunnistaminen. Kasvattajalta vaaditaan rationaalisuutta, analyyttisuutta, luovuutta ja taitoa ennakoida se tuleeko suunnittelemani pentue onnistumaan. Koirien kasvatus perustuu hyvin vahvasti syille ja seurauksille. Punainen irlanninsetteri on rotuna hyvin haasteellinen ja vaikeakin rotu kasvattaa. Rotu pitää opiskella ja tuntea. Koiran luonne pitää ymmärtää ja kasvatuksen perusteet pitää osata. Kasvattajalta pitää löytyä halua ja intoa opiskella lisää. Kasvattajalla tulee olla korkea motivaatio, into ja tavoitetietoisuus kasvatukseen.

 

Joskus kasvattaja kohtaa haastavia tilanteita kasvattien omistajien kanssa.  Itse uskon siihen, että jos kasvattajalla on tiimissään samanhenkisiä ihmisiä, sama tavoitetietoisuus setterin jalostuksesta (esimerkiksi halu säilyttää metsästysominaisuudet), yhteinen näkemys harrastamisesta ja ilo asioiden eteenpäin viemiseen, niin yhteistyö kasvattajan ja kasvatin omistajan välillä on avointa ja luontevaa. Parhaimmillaan kasvattaja lisää innostusta, motivoi uusia ihmisiä koiraharrastukseen ja saa ympärilleen kasvatuksen avuksi innostuneen tiimin.

 

Varjopuolena kasvatuksessa on vääränlainen kilpailuhenkisyys ja kateus. Omassa tiimissä on samanhenkisiä ihmisä, jotka tietävät jalostuksen kunnianhimoni ja ovat ymmärtäneet sen, että olen halunnut viedä heidän koiriaan eteenpäin. Tästä osoituksena on ollut se, että kasvatin omistajat ovat antaneet minulle luvan viedä koiriaan näyttelyyn. Nykypäivänä sosiaalisessa mediassa saatetaan kommentoida koiraharrastuksen riitatilanteita, joista ulkopuoliset ihmiset eivät tiedä riitojen taustoja. Hyviin käytöstapoihin ja aikuismaiseen käyttäytymiseen kuuluu se, että erimielisyyksien sattuessa asiat selvitetään aina kasvotusten puhumalla eikä sosiaalisessa mediassa. Kasvattaja akatemia kurssilla tämä aihe herätti paljon keskustelua ja ihmettelyäkin miksi julkisesti puida ikäviä asioita.

 

Itse pyrin kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia punaisia irlanninsettereitä, joita käytetään käytännön metsästykseen tai ainakin viettejä säilytetään. Setteri ei missään nimessä ole perusluonteeltaan flegmaattinen tai pehmeä koira. Metsästyskoiran tulee olla luonteeltaan tarmokas ja vilkas. Ei kuitenkaan mikään hermoheikko. Setteri on täynnä tarmoa, innostusta ja sporttisuutta. Minulle tulee joskus soittoja ja pentukyselyitä niin sanotusta kuumasta kanakoirasta. Silloin sanon ja ohjaan pennunostajat kanakoirakerhon pentusivuille, joissa linjoissa on vahvasti jalostettu vain käyttöominaisuutta. Olen ymmärtänyt sen, että monet käyttölinjan omistajat ja kasvattajatkaan  eivät ymmärrä sitä, että käyttöominaisuuden jalostaminen ja rakenteen jalostaminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Jalostuksessa pyrin huomioimaan kokonaisvaltaisesti setterin ominaisuudet. Teen harvoin pentueita ja ne ovat tarkkaan suunniteltuja. Haluan myös säilyttää jalostustyöni pienimuotoisena, mutta laadukkaana. Näyttelyissä kasvattajaluokan esittäminen on parasta palautetta kasvattajalle siitä, miten hän on onnistunut yhdistelmissä. Reilut kasvatinomistajat jäävät loppukilpailuihin eli Best-in Showhun mielellään eivätkä ole lähdössä kesken näyttelypäivän pois. Omassa linjassani koirilla on jo vakiintunut rotutyyppi ja pääsääntöisesti koirat ovat saaneet erinomaista palautetta rakenteesta. En esimerkiksi kiinnitä kovin isoa painoarvoa sille, jos tuomarilta tulee moitetta liian suorasta etuosasta. Näyttelyssä kokonaisvaltainen arviointi on se, joka tekee näyttelytouhusta mielenkiintoista. Monet tuomarit ovat kehuneet kasvattieni luonnetta oikeaksi, juuri tarmokkaaksi ja energiseksi. Siitä olen iloinen.

Kasvattajilta vaaditaan jatkuvaa arviointia siitä onko jalostus menossa oikeaan suuntaan. Mikä on terve ja liioittelematon rakenne sekä helppoon elämään kykenevä koira. Rotujen harrastajilla pitää olla aikaisempaa rakentavampaa ja kriittisempää keskustelua rotujen tilanteesta. Itse tiedostan sen, että omassa linjassani on puutteita, mutta myös onnistumisia. Yhteistyötä ja avointa keskustelua Kennelliiton,  rotujärjestön ja rotua harrastavan yhdistyksen kanssa on hyvä olla. Toiset kasvattajat ja monesti eri rotua kasvattavat henkilöt ovat kallisarvoisia  apuvälineitä jalostuksessa. Kasvattajan on opiskeltava ja kehityttävä vuosittain. Lopulta kuitenkin jokaisen kasvattajan on löydettävä oma oikea tiensä kulkea ja jalostaa rotua eteenpäin, jolle pysyä uskollisena!

 

 

Hyvää marraskuuta kaikille. Kiitos sivujeni seuraamisesta.