Kesää kohti settereiden kanssa!
Pohjoisen talvessa parasta on settereiden kanssa hiihto. Yhteiset ulkoilut perheen ja koirakavereiden kanssa ovat todella mukavia. Olemme käyneet eri kokoonpanoilla hiihtämässä. Maire ja englanninsetteri-Speedy ovat jo usean vuoden ahkeria hiihtokavereita. Olemme hiihtäneet yhdessä Paavalniemen reittiä tai ”meidän omassa piilometsässä” suon pohjia.


Setteripojat ovat saaneet uuden kaverin pitkäkarvaisesta saksanseisoja narttupennusta Freyjasta. Tässä kavereiden vauhdikasta menoa metsässä. Freyja on kohta puoli vuotta ja koiran omistaa Maarit ja Juha.
G-pennut täyttivät maaliskuun viimeinen päivä 2-vuotta!
Onnea Axu, Vekku ja Keppari syntymäpäivänä. Hienoille pojille terveyttä ja pitkää ikää. Helgalle sinne pilvenreunalle hännän huiskutuksia.

C-pentujen viimeinen koira on nukkunut ajasta ikuisuuteen. Red Lovehunter`s Classic Queen eli tutummin Tessa eli hienon ja tapahtumarikkaan elämän. Koira kuoli lähes 13-vuoden iässä.

Pääsiäisenä toivottavasti pääsee vielä hiihtämään, retkeilemään ja paistamaan makkaraa.

Meidän Furi on kunnostautunut rallytoko koirana ja olemme käyneet muutaman kerran treeneissä talven aikana. Poika on todella kuuliainen ja tottelevainen setteriksi. Vielä, kun itse saisin rallytoko kipinän, niin voisi käydä rallytoko kokeessa Furin kanssa.

s Forever on yhdistelmästä R.L Dreamgirl & Entice O`YeahHilma oli Raahen näyttelyssä 29.3 Rotunsa paras veteraani ja paras narttu 1. Upearakenteinen- ja luonteinen Hilma oli myös vastakkaisen sukupuolen paras koira. Hilman tyttö Sylvi sai erinomaisen arvostelun myös.

Tänä vuonna käymme muutamissa näyttelyissä. Odotan, että Bobi pääsee veteraaniluokkaan joulukuussa ja muutama jalostusasia selviää kesän korvilla. Toiveena on siis jatkaa omaa sporttista setterilinjaa tulevaisuudessa!
Oikein kivaa ja koiramaista huhtikuuta kaikille koirakamuille ja some seuraajille.
Terkuin Pirjo & setterit
