Kohti talvea ja toiveissa joulupennut!

Lokakuu lähenee loppuaan. Lordi ja Mila ovat päässeet juoksemaan metsään. Lintuja olemme nähneet harvakseltaan. Voi sitä riemua kuitenkin jos vanha-herra Lordi saa hajun koppelosta.

Lordi ja Mila syksy 2017.

 

Taunon Kamu on päässyt metsälle ja hienosti poika on seissyt lintuja ja noutanut ne isännälleen. Olen todella iloinen parivaljakon puolesta, koska tämä on parasta mitä kanakoiraharrastaminen setterin kanssa on. On kiva kuulla Taunon kertomuksia jahtireissuista.

Kamu syksy 2017

 

Toiselta jahtireissulta saatiin myös kanalintu.

komea Kamu metsällä 2017.

 

Hilma ja Friidu ovat käyneet myös metsällä. Eräältä reissulta tulikin sitten saalista.

Jaakko, Friidu ja Hilma syksy 2017.

 

B-pentueen Friidu osoitti jo pentuna kovaa kiinnostusta lintuihin. Ja on aina ollut kova hakemaan niitä. Iän myötä, 9-vuotiaana malttia ja viisautta on tullut koiralle käsitellä lintuja.

Metso ja Friidu

 

 

Monen vuoden pentuhiljaiselon jälkeen kenneliin on toiveissa uusia settereitä. Hilma on astutettu hyväsukuisella ja terveellä Wagnerilla eli Fansett Precious of Paris uroksella. Eräänä viikonloppuna kävin hakemassa pojan Hilman luo ja olihan meillä mukava matka leppoisan ja hyväluonteisen Wallun kanssa. Kiitos Arja koiran lainasta!  Toivotaan, että pentuja saamme kenneliin joulukuun lopulla.

 

Fansett Precious of Paris.

 

 

Wagnerilla on tasapainoinen ja hieno rakenne sekä liike.

Wagner on By MVA Valko.Venäjän muotovalio, tervelonkkainen B/A, kyynärät 0. Tämä pentue on ulkosiitosta ja isän puolelta löytyy niitä upeita koiria, joista tykkään tyypiltään.  Wagner on myös luonteeltaan herrasmies ja temperamentiltaan tasoittaisi minun narttulinjaa loistavasti. Tyypiltään koirat tasoittavat toisiaan hyvin.

 

Hilma kanakoirakerhon erikoisnäyttelyssä paras narttu 4. Kesä 2017.

 

Tässä koirien yhdistelmä vielä Kennelliiton sivuilla. https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNol=FI12206/15&ReknoE=Fi%2054824/14

Lisätietoja pentueesta voi kysellä minulta sähköpostitse. kennelredlovehunters@gmail.com

 

Hyvää lokakuun loppua kaikille!

 

 

Vastaa