Sattui mukava juttu. Olin miettinyt, että jalostuspohdinnat tulisi päivittää ajantasalle. Luonnossa palvelu Verkkolehti Jarmo Kurkelan luotsaamana oli lukenut blogitekstejäni. Sain häneltä kirjoituspyynnön ja mieluusti kirjoitan omia kokemuksia koiraharrastamisesta. Näissä artikkeleissa on lisää jalostuspohdinnoistani sekä kanakoiraharrastamisesta kuvien kera. Jalostuspohdinnat vuosi 2015. Minulla on koiraharrastusta takana 25-vuotta ja jalostamista 10 vuoden takaa. Tästä on hyvä jatkaa jalostustyötä tulevaisuudessa. Jalostustyö on pitkäkestoista ja tavoitteellista työtä, josta palautteen saaminen on merkki siitä, oletko onnistunut jalostusvalinnoissasi vai et. Koiraharrastaminen on mukava taitolaji kokonaisuudessaan 🙂

http://www.luonnossa.org/Metsastyskoirat/Irlanninsetteri/irlanninsetteri.html

http://www.luonnossa.org/Metsastyskoirat/Kanakoiraharrastus/kanakoiraharrastus.html

Hilma, joulu 2014

Teksti on ote Punaisten Irlanninsettereiden lehdestä, johon kirjoitin tämän tarinan 10 vuotta sitten.

Darling & Dreamgirl 2014

Jalostustyön tavoitteista.

Pirjo Lassilan haave omasta setteristä syntyi vuosia sitten serkku Mari Lassilan vanavedessä. Marin ylväät koirat tekivät nuoreen tyttöön lähtemättömän vaikutuksen.

Marista tulikin Pirjon ensimmäisen oman setterin kasvattaja. – Sain Foren, Be DyFay’s Forever’n 1990 kun oli 12-vuotias. Silloin keskityimme siskoni kanssa vain koiralla harrastamisen eikä jalostus sinällään kiinnostanut. Olisin kuitenkin halunnut pennuttaa Foren, mutta sillä ei koskaan koetulosten puuttumisenvuoksi tehty pentuja. Tämä oli kasvattajan toive, Pirjo kertoo. Pirjon sisko Päivi hankki Foren kuoltua itselleen uuden koiran Sari Naukkariselta (Redgazelle kennelistä). Sisarukset olivat sopineet tekevänsä yhteistyötä setteriasioissa, Päivi omistaa nartut ja Pirjo urokset. Minulla on Redgazelle Asprilla ja Moorfairy`s Must Be Mystery. Päivin koirat ovat Redgazelle All You Need, Ada ja Red Lovehunters Anastacia (Alli) kuuluvat perheeseen.

– Mielestäni Setteri on vaativa koira, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja muita aktiviteettejä, siksi en halua omistaa montaa koiraa. Kahteen koiraan jaksan ja ehdin keskittyä yksilöllisesti ja touhuta koirieni kanssa, Pirjo korostaa. Päivin uudesta nartusta Adasta tuli lopulta Pirjon kennelin kantanarttu. Kasvattajaksi Pirjo ei kuitenkaan ryhtynyt tuosta vain. Vuonna 2000 aloimme suunnitella Adan astuttamista. Sitä ennen suoritin kasvattajan peruskurssin, -jatkokurssin sekä koetoimitsijapätevyyden (kaer- kame-katu-kake), kävin rotujärjestön pitkittämän kennelnimiruljanssin läpi ja viimein vuonna 2003 sain oman kennelnimen. Odotin kennelnimipäätöstä lähes vuoden, joten kasvattajatyöni alku on vaatinut kovasti töitä ja pitkäpinnaisuutta – mutta sitähän jalostustoimintakin on, Pirjo tähdentää. – Vaikka pentujen suunnittelu alkoi jo vuonna 2000, vasta vuonna 2004 Ada lopulta astutettiin ja ensimmäiset pennut syntyivät viime kesänä. Kennelnimeni Red Lovehunters tulee punaisesta turkista, ”love” setterin luonteesta ja ”hunters” käyttötarkoituksesta ja tyylistä. Pirjo korostaa olevansa vasta kasvattajanuransa alussa. Sen sijaan setterin omistajana hän pitää itseään kokeneena ja arvelee jotakin vuosien varrella oppineensakin rodusta. Myös kehäsihteerin työstä hän sanoo saaneensa paljon. Kasvattajana olen kriittinen ja siksi en haaveile joka vuotuisista pennuista. Kasvatustyö kyllä kiinnostaa sen haasteellisuuden ja moninaisuuden vuoksi, mutta myös tuomaritehtävät tulevaisuudessa voisivat olla mielenkiintoni kohde, jos vain kykyni ja rahkeeni riittävät hakeutumaan tulevaisuudessa päteväksi tuomariksi. Jatkossakin sisarukset aikoivat rakentaa kasvatustyön yhteistyön varaan. Mikäli terveys- ja muut tulokset ovat myönteisiä, Päivin Allilla tehdään pennut tulevaisuudessa. Sanomattakin on selvää, että terveys on kaikista tärkeintä, kun aletaan suunnitella pentuetta. Tärkeää on, että narttu ja uros tasapainottavat toistensa huonoja/hyviä ominaisuuksia ja se, että kummankaan koiran taustalta ei löydy liikaa samoja koiria. Yhdistelmää valitessa kiinnitän huomiota tyylikkyyteen ja kokonaisuuteen. Minun ihanne yhdistelmässäni uros on tyylikkäämpi kuin narttu sekä luustoltaan sopiva, kun taas narttu on ”urosmainen- voimakas kokonaisuutena” ja vahvaluustoinen. Se, että koirat tasapainottaisivat toistensa ulkomuotoa, niin riippuu loppupeleissä siitä, miten koirien geeniparit sopivat yhteen. Tämä taas vaatii jalostustyössä ennakointitaitoa. Ensimmäisessä pentueessa hain Adalle pientä (matalaa) urosta, jolla on lyhyempi runko kuin Adalla ja joka toisaalta toisi luustoon aavistuksen vahvuutta (siis kestävyyttä). Ainakin näiltä osin jalostustavoitteeni on toteutunut, Pirjo summaa.

Pirjo arvostaa metsästysominaisuuksia. Tavoitteena on kasvattaa perustyylikkäitä irlanninsettereitä, joilta myös löytyisi riistaintoa. Tulevaisuudessa ulkomuodon lisäksi hän aikoo kiinnittää uroksessa huomiota myös metsästysvietteihin. Ihannesetterini on tyylikäs ja sporttinen. Setteri ei saa olla liian iso eikä pieni eikä myöskään ylikulmautunut. Kokonaisuutena koirasta tulee löytyä draivia! Minun ihannesetterini on koira, jolla on moitteeton ulkomuoto, riistaviettiä sekä luonne kohdallaan. Ulkomuoto ja käyttöominaisuus ovatkin hankalampi yhdistää, mutta siinä minulle onkin jalostushaastetta seuraaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin! Jalostuksessa Pirjo kiinnittää huomiota rintakehän muotoon ja syvyyteen, kokoon, yleisvaikutelmaan, pään kokoon sekä ilmeen lempeyteen. Mielestäni oleellista kokonaisvaikutelman lisäksi setterissä on pään koko ja ilme. Urosten päät ovat ns. ”nallekarhun muotoisia” eikä, niin kovin maskuliinisia enää kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Myös narttujen pää on kaventunut kovin ja ns. putkikuonoja näkyy Suomeenkin ajautuneen. Myös selän pehmeys, liian suorat etukulmaukset, kiharaturkkisuus, heikko lihasmassa sekä jyrkkä lantio ovat rotumääritelmän vastaisia. Avoimeen ja iloiseen luonteeseen sekä liikkeisiin tulee jalostuksessa kiinnittää huomiota. Täydellistä irlannisetteriä ei ole olemassa. Seisovan lintukoiran tulee säteillä itsevarmuutta, iloa ja jäntevyyttä kehässä. Suosikkeja meillä ja maailmalla Pirjon aloittaessa setteriharrastamisen hänen suosikkejaan olivat Bonbons Irish Black Bird ja Redseeker Bessie. Marin Be DyFay’s Fay, Forester ja luonnollisesti oma Fore sekä Mona viehättivät myös. F-pentueen koirat voittivat kolmesti Voittajatittelin 90-luvulla. Pirjon Fore sai sen vuonna –90 ensimmäisestä näyttelystään yhdentoista kuukauden ikäisenä! Pirjo ei usko enää koskaan omistavansa yhtä upeaa koiraa joka vielä voittaisi Voittaja-tittelin. Haluan mainita myös narttu Tactic’s Magic Memory’n, joka on Suomessa luonut vankan ja erinomaisen jalostuspohjan moneen sukupolveen. Koira on jättänyt ns. näyttelylinjalaisiin koiriin juuri sitä, mitä minä arvostan settereissä; sopivaa luustoa, hyvää ilmettä ja terveyttä. Meidänkin Adasta ja Albertista löytyy Maggieta, Pirjo kertoo. 2000-lukua Pirjo kutsuu uudeksi setterivuosisadaksi. Englantilaiset Danaway-suvun koirat (mm. Danaway Rock-A-Fella ja Fortune Teller), muutamat ruotsalaiset Discovery’s –kennelin koirat (mm. Discovery´s Star Light) viehättävät kukin tavallaan Pirjon silmää. Käyttöpuolen narttu Gemway’s Birdie Baby on myös hänen mieleensä.

Setteri muuttunut kovasti kymmenessä vuodessa. Pirjon aloittaessa setteriharrastuksen näyttelykehissä näki nk. perussettereitä enemmän. Määrällisesti tilanne on Pirjon mielestä hyvä ja uutta verta saadaan tuontikoirista, mutta toisaalta niihin liittyy aina riskinsä. Laadullisesti Pirjo pitää Suomen tasoa myös hyvänä. Toisaalta tämän päivän kirjo on hyvin laaja ja se mahdollistaa eri linjojen kasvattamisen. En voi ymmärtää erottelua, mutta tiedän että se on tullut jäädäkseen. Kun aloittelin setteriharrastusta, niin linjajaottelu ei ollut läheskään näin paha kuin tänä päivänä. Pitää muistaa, että ihmiset jalostavat koiriaan silläkin uhalla että terveys kärsisi. Jos koirilta kysyttäisiin, niin setteri olisi setteri. Ihmiset ovat luoneet linjaerottelun. Minun kanta yhä enemmän on se, että setterin tulee sopia näyttöön että käyttöön. Siinä on jokaiselle kasvattajalle haastetta!

Kasvatti sitten mitä tyyppiä hyvänsä, Pirjon mielestä todelliset tulokset näkyvät terveys-, käyttö- ja näyttelytuloksissa. Ne kertovat puolueettomasti onnistumisista tai epäonnistumisista. Metsästyksessä paljon opittavaa Pirjon innostus metsästykseen heräsi oman koiran väläyteltyään taipumuksia metsästykseen. Silti hän ei kuvittele itsestään liikoja. Jos olen kokematon kasvattajana, niin metsästysharrastuksessa olen vasta alkaja!

Vuodesta 2000 lähtien Pirjo on lukenut paljon kanakoiraoppaita, osallistunut koetoimitsijakoulutukseen, käynyt Pellossa seuraamassa kokeita ja joka syksy miehensä kanssa käynyt metsällä koiraa ohjaamassa. Tosin lintujen saaminen ei ole meille metsästyksessä pääasia, vaan se, että koira saa kokemusta ja varmuutta. On kiva nähdä, miten koira löytää lintuja ja miten toimii niiden kanssa! Vaatii paljon harjoittelua ja aikaa tullakseen hyväksi metsästäjäksi. Seuraavan koiran kanssa olen taas viisaampi, kun koulutan koiraa metsälle.

Pevisa -ohjelma laajenee?

Perinnöllisiin sairauksiin tulee Pirjonkin mielestä suhtautua vakavasti ja ne tulisi suurimmilta osin karsia populaatiosta pois. Settereiden terveystilanne huolettaa, mutta onneksi Suomessa on maailman laadukkain terveysseulonta ja valvonta koirille. Pirjo toivoo, että tulevaisuudessa ulkomaille tulisi yhtä vaativat terveyskontrollit kuin Suomessa on. Veikkaan myös, että 10 vuoden kuluessa settereiden Pevisan pakollisiin terveysvaatimuksiin kuuluu muutakin kuin pelkät lonkkatulokset.

Myös kasvuhäiriö mietityttää Pirjoa. Pirjon mielestä kasvuhäiriötä voi osaksi välttää niin, että narttu saa olla mahdollisimman rauhassa (stressittömässä ilmapiirissä) ja erittäin monipuolisella kantoajan ruokinnalla.

Tavoitteista tuloksiin

Pentuja ei vielä ole paljoa joten tulosten summaaminen on vaikeahkoa. Alku on kuitenkin mennyt hyvin, pennut ovat saaneet positiivista palautetta näyttelyissä ja kaksi niistä osallistui Kultamaljaan. Pirjon mielestä jalostustyöstä ei saa virallista palautetta kuin käymällä kokeissa ja näyttelyissä. Myös tulevat terveystarkastukset jännittävät. Valioksi saaminen taitaa olla liian työlästä, mutta jos tuloksenkin saisi kokeesta näyttelysertien lisäksi, niin se olisi minulle kasvatustyöni huippu!

 Pirjokin tietää, ettei täydellistä pentuetta ole olemassakaan. Ei hänellä itselläkään. Ensimmäisessä pentueessa siitä muistutti yhden uroksen lievä häntämutka/ lyhyt häntä. Onneksi häntämutkainen koira pääsi mahtavaan kotiin. Minua harmittaa myydä koiraa, jolla on jokin vika, mutta kasvatustyön kääntöpuoli on ikävät asiat. Koen, että kasvattajan työ on vastuullista ja haasteellista. Huoli ja vastuu pennuista on suuri ja minun kunnianhimoisella luonteellani pyrin tietenkin tekemään parhaani.

Rotuvalintaansa Pirjo ei ole katunut. Setteri on mahtava valinta rotuna. Koira tarjoaa jokaiselle omistajalle/ kasvattajalleen omat haasteensa, ilonsa sekä surunsa edustipa mitä harrastusmuotoa/linjaa tahansa.

D-pennut vuonna 2014