09/26/13

Lisää syksyn kuulumisia:)

Roki, Haukiputaan poika on kiltti ja kuuliainen setteri miehenalku. Kuvassa poika on heräilemässä päiväunilta. Kiva aina kuulla kasvattien kuulumisia. Eila, Kari ja Janne ovat hienosti opettaneet pojalle tokon oppeja.  Setterit tuovat kyllä  iloa arkeen.  Kiitos Eilalle kuvasta 🙂

Vuoden viimeinen näyttely kisattiin 31.8 Rovaniemen ryhmänäyttelyssä. Tuomari Riitta Lahtovaara ei jostain syystä ollut vetänyt kovin montaa punaista paikalle, mutta sehän ei meidän menestystä hidastanut:) Elsa jälleen hienosti (vaikkei ollut parhaassa kisakunnossa lievän vesihännän vuoksi) ROP, SERT, RYP 4, isossa 7/8 ryhmän 25 koiran joukosta. Elsaa on kehuttu kaikin puolin tasapainoiseksi junnukoiraksi, jolla on loistavat liikkeet. Kasvattajana voin itse sanoa, että pitkästä aikaa on koira esitettävänä, joka tykkää show-meiningistä ja nauttii kehä esiintymisestä. Friidu sai näyttelystä ERI 3, PN3, Alli hienosti ERI ja ROP.veteraani sekä Tiinan Kuuppis tällä kertaa EH hoikkuuden vuoksi. Koira oli jo pudottanut massaa tulevaa jahtikautta varten, heh…

Yhteenvetona vuoden näyttelyistä; vaikka minulla ei ole montaa pentuetta ollut, niin sanonta laatu korvaa määrän pitää minun kennelin osalta paikkansa! Pitkäkestoinen harrastaminen, 23-vuotta  ja rodun tuntemus punaisesta irlanninsetteristä on varsinkin tänä vuonna saanut positiivista  palautetta tuomareilta rakenteen, luonteen ja liikkeiden osalta. Samalla myös omat jalostusihanteeni ja tavoitteeni ovat vahvistuneet ja kirkastuneet vuoden aikana. Jalostuksen kriittisyys on hyvä pitää aina mielessä. Kiitos parhaille suomalaisille tuomareille loistavista arvosteluista. Tässä Lahtovaaran arvostelu 31.8.2013. Tasainen ryhmä punaisia irlanninsettereitä. Kaikilla terve rakenne, rodunomainen olemus. Rotutyypilliset päät. Käyttötarkoitukseen sopiva karvapeite ja terveet liikkeet. Onnittelut kasvattajalle.
Pellossa pentunäyttelyssä 15.9 Ruotsin tuonti (Discovery`s Across the Universe), Noel  kävi hakemassa kehätottumusta saaden hyvät arvostelut, mutta pentumaisista ja epävakaista liikkeistä tuomari Kurt Nilsson rokotti. Tällä kertaa ei KP;tä.
Kesän näyttelykuvassa on B-pentueen (Red Lovehunter`s The Best boy), Peku. Uros on kovasti minun mieleeni ja vastaa ihannetyyppiäni. Peku asuu Karin, Jaanan ja veljensä-Remun kanssa Oulussa. Aina välillä innostun ottamaan Pekun mukaan näytelmiin. Seuraava näyttely koiran kanssa on Pellossa ensi vuoden helmikuussa. Tuomarina Pellossa on norjalainen käyttölinjan tuomari.
Minulle näyttelyt ovat mukava harrastus, mutta täytyy myöntää kuitenkin, että setteri on omimmillaan metsässä, jonne pääsee hakemaan lintuja. Viikonloppuna Lordi pääsi Sallan Paloperälle kanalintujahtiin löytäen yhden teeren. Päivin ja Jaakon Alli ja Friidu taas työskentelivät Savokosken maisemissa, jossa on runsaasti lintuja. Hyvin Päivin tytöt hakivat ja saaliina oli pyy. Voi sitä riemua:)
Punaisten irlanninsettereiden uusi pevisa on muuten hyväksytty. Olen samoilla linjoilla kanakoirakerhon kanssa tiukoista jalostuskriteereistä, mutta onneksi nimi asiaan tulee pevisaan muutos. Punainen irlanninsetteri on rotumääritelmän mukaan ja Kennelliiton suositustenkin mukaan metsästys- ja perhekoira. Käyttö- ja seurakoira tyyppinen jaottelu settereillä  ei ole nykyjalostuksen mukaista.  Hyvää syksyn jatkoa kaikille!
 

 

 

08/24/13

Syksyn kuulumisia

Kesä on vaihtunut syksyksi Rovaniemellä. Syksyllä olisi tarkoitus käydä jahtihommissa. Päivin ja Jaakon tytöt Alli ja Friidu ainakin pääsevät tosihommiin metsälle. Minun piti osallistua Elsan kanssa kultamaljaan, mutta raskaana olon viimeiset kuukaudet  estävät sen. Toisella kertaa sitten katsomaan onko sitä perinnöllistä riistaviettiä ollenkaan.
Kasvattini ja Tiinan  rakas-Kuuppis on pärjännyt hienosti kesän näyttelyissä. Tässä serti pojasta kuva:)
Elinan ja minun uusi poika Noel kesän kuvissa. Poika on kasvanut tasaisesti ja itse olen ihastunut Noelin päähän ja ilmeeseen kovasti. Hienoa jalostustyötä Barbrolta. Nouto- ja uimisharjoitukset kiinnostavat poikaa kovasti. Näyttelyharjoitukset voisi unohtaa pennun mielestä. Pellon pentunäyttelyyn menemme syyskuussa harjoitusmielessä. Noelin tietoihin on lisätty 4 sukupolven koiria mm. minun makuuni tyylikkäitä settereitä Discovery`s Star Light, D. Ways to my heart, Danaway Fortune Teller, Danaway Michael-Angelo jne.
                              Hyvää alkavaa syksyä kaikille!
07/31/13

Kesän näyttelytuloksia

Oulun näyttelyssä Alli jatkoi hienoa Rop. veteraani menestymistä 🙂
Sunnuntain näyttely Oulussa; Kroatialainen tuomari ei löytänyt oikein mitään positiivista sanottavaa kasvateistani. Kaikki saivat erittäin hyvät, paitsi Alli ERIN. Jo taisin oppia, että Itä-Blogin tuomarit pitävät jenkkityyppejä aitoina settereinä. Seisotuskuva on otettu Rovaniemen KV.näyttelyssä 2013, jossa junnut pärjäsivät hienosti. Elsa oli ROP ja Tiinan Kuuppis VSP. Molemmat saivat ensimmäiset sertinsä. Tornion näyttelyssä Elsa ERI 2, Mila eh,Friidu ERI 4, Alli ERI 1, SA, PN 4, ROP.veteraani, Kuuppis hienosti ERI 1, SA, SERT, PU 4 ja kasvattajaluokka 1 ja kp. Hieno näyttelykesä kokonaisuudessaan. Kiitos kasvattien omistajille aktiivisuudesta 🙂  
07/31/13

Kesän viettoa

 Kesäkuva Elsasta, Tessasta, Allista ja Friidusta. 2 sukupolven koiria. Toiseen kuvaan eksyi Noelkin.
Uintikuva Lordista ( Moorfairy`s Must Be Mystery).  Koira pitää kovasti uimisesta. Aurinkoisena päivänä koira saattaa käydä jopa viisi kertaa uimassa Kemijoessa. Uinti on hyvää liikuntaa nivelrikkoiselle koiralle.
07/31/13

Noel kasvaa

Ruotsin poika Noel kasvaa ja komistuu. Koira on nauttinut kesähulinoista uiden, leikkien ja tavaten isoja tyttöjä. Poika on oikea vesipeto ja kova noutamaan keppejä vedestä. Aurinkoisena päivänä hieman harjoittelimme seisomista.

07/31/13

Galleria osioon on lisätty Tuurin näyttelyn poseerauskuvia Elsasta, Milasta, Allista ja Friidusta.

11/3/12

Talvi on saapunut Pohjoiseen.

Syksy meni nopeasti ulkoillessa luonnossa. Kävimme porukalla hakemassa oppeja Lumijoen peltopäiviltä. Pari kasvattiani oli mukana. Kuuppiksella ja Lyylillä meni pennuiksi aika kivasti pellolla. Lyyli nappasi fasaanin noudossa suuhun ja Kuuppis reagoi mukavasti fasaaniin. Lordi oli myös mukana tapahtumassa. Ensilumi on satanut Pohjoiseen. Menemme vasta ensi vuoden puolella keväällä seuraaviin näyttelyihin. Sijoitusnartun Elsan kanssa aloitamme näyttelyharkat tulevaisuudessa:) Tiina ja Kuuppis ovat käyneet mätsäreissä hakemassa hyvää oppia ja pärjänneet kivasti.

08/26/12

Syysterveisiä

C-pennut kasvavat ja voivat hyvin. Koirat asuvat Sodankylässä, Rovaniemellä, Liedossa, Haukiputaalla ja Limingassa.  Syksyllä käymme metsästysreissuilla ja liikumme paljon luonnossa. Hyvää syksyä kaikille!

Tiinan Kuuppis ( Red Lovehunter`s Coopa Cape) harjoittelee näyttelyjuttuja