Hyvää marraskuuta kaikille!

Hilman ja Urhon pennut kasvavat ja komistuvat. Kiva on aina kuulla kuulumisia teistä. Rovanemellä on kolme pentua ja olemme tavanneet säännöllisesti pentutreffien muodossa.

Pentutreffit syksy 2020. Mukana Wikka, Maisa ja Furi.

Myös metsäretkiä on tehty lasten ja setteripentujen kanssa syksyllä useaan kertaan.

Olemme käyneet myös mökillä Paloperällä. Furi-pentu oli ihmeissään, kun leikkipaikkana on iso piha.

Bob ja Furi-velipuolet.
Furi mökillä syksyllä 2020.

Kaiken touhun keskellä onneksi Bob pääsi käymään kanalintujahdissa. Koira nauttii tästä hommasta ja on hyvä lintukoira. Pariin otteeseen löydettiin linnut, mutta ei päästy ampumaan.

Bob syksy 2020.

Arvon ja Mairen sekä Speedyn kanssa päästiin myös metsälle. Kaverukset Bob ja Speedy toimivat hyvin yhteen. Kuvassa lepotauko nuotiolla.

Bob ja Speedy.

Myös kasvatti- Kamu D-pentueesta on käynyt ahkerasti omistajansa Taunon kanssa metsällä menestyksekkäästi. Hienoa Tauno ja Kamu.

Upea Kamu-lintukoira ja metso. Syksy 2020.

Monen vuoden haave ja unelma nartun ostamisesta viimein toteutui tänä syksynä. Olin jo pidempään miettinyt, että mistä hyvästä suvusta löytäisin nartun omaan uroslinjaani? Pari ulkomaan suunnitelmaa meni mönkään ja aloin katsomaan Suomesta setteripentueita. Silmääni osui Katriina ja Arto Toikan Entice -suvun tyylikkäät setterit. Tutustuin Katriinaan ja perehdyin koirien taustoihin ja jalostus intuitio sanoi, että tästä yhdistelmästä on hyvä hankkia koira. Syyskuun lopulla kävimme Maaritin kanssa hakemassa Rovaniemelle Entice Sunsation, tuttavallisemmin Sohvin.

Pitkä junamatka alkaa. Sohvi ja minä.

Tämä ihana setterineito on yhdistelmästä Entice Little Witch ja Copper`s the Magic Flute. Molemmat koirat ovat Katriinan omia ja oli mahtava nähdä koirat kotona ja kyllä täytyy sanoa, että ihastuin molempien vanhempien luonteeseen ja rakenteeseen. Kerrassaan upeita settereitä.

Sohvi

Sohvi on sijoituskoira ja asuu Anna-Maija Hanhirovan perheessä Nivavaarassa. Tämä prinsessa- setterineito on todella reipas ja lupaava narttupentu. Tapaamme viikoittain pentutreffien ja koulutusten puitteissa.

Sohvi 9-viikkoa kasvattajan luona.

Kiitos Anna-Maija jo nyt mukavasta yhteistyöstä ja tervetuloa tähän ihanaan-hulluun harrastukseen mukaan.

Elämään kuuluvat niin ilot kuin surut. Yksi merkittävä setterinarttu poistui keskuudestamme alkukesästä. Nimittäin tähän asti tasaisin, kaunein ja höppänin kennelin setterinarttu Mila, Red Lovehunter`s Bella Bambino jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 9.6.2020 lähes 12-vuotiaana.

Mila ja Paulus, kesä 2019.

Mila syntyi B-pentueeseen ja heti erottui rauhallisuudellaan ja ihanalla luonteellaan pentulaatikosta. Harmikseni myin väärään kotiin tämän kauniin ja tasaisen pennun, josta koulutettiin spanielin tapainen. Koira oli kuitenkin sijoituskoira ja onneksi onni puuttui peliin. Sain tämän ihanan koiran perheeseemme takaisin vuonna 2014 ja tein ison työn, jotta sain koiran setteriluonteen ja temperamentin takaisin. Setterin tulee olla metsässä irti ja pentuna tehdään työ, jotta koira tottuu olemaan irti, luottamaan omistajaan, kiintymään häneen ja tottelemaan. Viimeiset vuodet Mila kulki vapaana metsässä niin, että ei karkaillut omille teilleen. Harrastimme Milan kanssa ahkerasti pyöräilyä, kävimme tokokisassa ja näyttelyissä. Näyttelyissä Mila pärjäsi minun valmennuksella aina hyvin ja sijoittui paras narttu ja rotunsa paras veteraani sarjassa aina kärkisijoille. Milan kanssa oli mahtava käydä näyttelyssä, sillä hän rakasti esiintymistä, huomiota ja palkkioita. Mila kunnostautui myös mainiona perhekoirana pojillemme. Koira rakasti lapsia yli kaiken. Mila teki kahdet pennut kenneliini ja jälkeläiset kantavat Milan tasaista rakennetta perimässä. Lepää rauhassa hieno Mila.

Bob ja Mila, talvi 2019.
Lepää rauhassa upea Mila.
Red Lovehunter`s Bella Bambino 1.7.2008-9.6.2020.

Kyllä setteri on mahtava rotu, oli sää mikä tahansa, niin koiran saa viedä ulos. Me odotamme lunta Pohjoiseen ja hiihtokausia. Jatkamme pentukoulutusta ja mukavaa puuhastelua pentujen kanssa.

Metsällä Jukan ja Bobin kanssa, syksy 2020.

Hilman ja Urhon pentu Heta on kunnostautunut viikarisetterinä. Koira asuu Paulan ja Hannun luona Hyllykalliossa.

Sylvi.

Myös Hilman pentu Sylvi Oulusta lähettää terveisiä, että on oikea puuhaneiti. Hilma-emä ja Sohvi leikkivät urakalla niin, että piha pöllyää.

Oikein hyvää marraskuuta kaikille! Toivottavasti saadaan pian lunta Rovaniemelle ja kunnon talvi.

Bob ja Puljunpalon aapa.
Hyvää marraskuuta kaikille!

Vastaa